Pari ekaa päivää on mennyt Aucklandiin tutustuessa ja aikaeroon tottuessa. Eka päivänä kävin kiertelemässä Queen streetillä ja satamassa, jotta vähän tutustuisit kaupunkiin ja aikaeroon, kun lennoilla ei tullut paljoa nukuttua. Lennosta puheenollen, Sydney auckland lento oli kuin olisi ollut reilu 2h yhtämittaaan vuoristoradassa, vaikka vuoristoradoista pidän niin se oli jo vähän liikaa.
Sunnuntaina menin hieman kävelemään, noin 17km, kun kävelin keskustan ulkopuolella oleville nähtävyyksille, mount edennille ja eden park rugby stadionille sekä K' roadille. Tämän reissun jälkeen menin vielä hieman satamaa kiertämään.
Maanantai meni surffaillessa Pihassa, yhdessä parhaista surffipaikoista täällä. Mun piti osallistua surffikouluun, mutta sainkin koko päivän yksityisopetusta. Opettajana toimi britti Simon, joka on surfannut jotain 20 vuotta, täällä se on opettanut noin 6 vuotta. Surffaaminen on tosi hankalaa, mutta tosi kivaa sitten kuin pääse aallon harjalla menemään. Aamu alkoi sateisena, mutta välillä aurinko paistoi ja sitten taas tuli vettä ja loppujen lopuksi alkoi vielä kova tuuli ja sade tuli vaakasuorassa kasvoja vasten. Aioin kyllä täällä harjoitella lisää surffaamista, varmaan huomisen surffikoulun toisen päivän jälkeen surffaan seuraavan kerran raglanissa.
Kolmas päiväkin meni surffatessa, tänään oltiin itärannikolla, te araissa (te Arai point). Meitä oli mun lisäksi toinen tyttö Julia mukana, eli oltiin kolmistaan opettajan kanssa, joka oli eri kuin eilen. Tänään opettajana oli kiwi brett. Surffaaminen on ollut tosi kivaa. Tänään aurinko paistoi ja vesi oli lämmintä. Aallot eivät olleet siin suuret kuin ne oli jotain metrin korkuisia, kuin eilen suurimmat olivat lähes 2,5 metrisiä. Aallot olivat tasaisia ja tuli pidemmällä aikavälillä kuin eilen. Aamupäivä meni opettelussa, mutta iltapäivällä pysyin laudalla jo kauemmin ja pystyin kääntyilemäänkin. Voi olla se mun viikon loma menee surfficampillä, kun haluan vaan mennä koko ajan uudelleen surffaamaan.

No comments:
Post a Comment