Monday, 9 February 2015

Töitä ja matkustelua Etelä-saarella

Olen suunnitellut jo pitkää mun etelä-saaren reissua, mutta sitä en ole vielä tehnyt. olen etsinyt töitä jotta voisin rahoittaa reissun ja aktiviteetit jotka haluaisin tehdä. Hamiltonista töitä ei ole löytynyt. Olin hakenut jo aikaisemmin marjan poiminta paikkoja. Minulle tarjottiin töitä mansikan poimijana, mutta se olisi ollut pohjois-saaren pohjoisosassa, mutta en voinnut ottaa sitä paikkaa vastaan, koska minun olisi pitänyt olla siellä huhtikuun loppuun asti. Sitten näin uutisissa että etelä-saarella, central otagon alueella tarvitaan kirsikan poimijoita. Sain työpaikan ja nyt olen ollut reilu puolitoista viikkoa Cromwelissa kirsikan poimijana. 

Työ ei ole mitenkään unelma työtä, mutta siitä saa rahaa, joka mahdollistaa matkustelun. Kirsikoita kerätään 5 kgn laatikoihin, ja niitä laatikollisia pitää kerätä vähintään 23 7,5 tunnin aikana. Kirsikat tulee olla tietyn värisiä, kokoisia sekä niissä ei saa olla halkeamia tai mitään naarmuja. Nopeimmat kerää noin 50-60 laatikollista päivän aikana, mutta he ovat tehneet tätä jo useamman vuoden ja monta viikkoa jo. Mä saan just kerättyä sen minimin, ehkä yhden tai kaksi laatikollista yli. Enimmäkseen se on tasapainoilua 3,5 metrisellä tikkailla, ja yrittämällä olla tiputtamatta liikaa lehtiä sekä katkomatta oksia. Virheistä saa varoituksen tai joutuu päiväksi kerämään aprikooseja tai persikoita, joista maksetaan todella vähän per laatikko. Mulla on jalat mustelmilla ja kädet täynnä naarmuja ja sormenpäistä on lähtenyt nahka ja on vereslihalla. Näin paljon mustelmia ei ole ollut sen jälkeen kun lopetin rugbyn pelaamisen :) 

Täällä Cromwellissa ei ole mitään tekemistä, joten ainakin saan rahaa säästöön. Asun hedelmätarhalla työntekijöiden majoituksessa. Täällä on 3 isoa makuusalia, joissa jokaisessa on 16 sänkyä. Osa asuu myös teltoissa. Majoitustilat ovat siistit, lämmintä vettä tulee suihkusta ja pyykkiäkin voi pestä. Tässä ihan lähellä on joki, jossa on hiekkasärkkä. Siellä olemme viettäneet aikaa, kun muutakaan tekemistä ei ole. Keskustaan on reilu 5km matka, joten sinne ei kovin helposti tule lähdettyä.  Päivät tuntuu kovin pitkiltä kun työt alkaa jo klo 6 aamulla. 

Mulla oli 10 päivää putkeen töitä ennen kuin oli ekaa vapaa päivä. Kausi on jo loppupuolella, joten enää ei ole montaa päivää töitä jäljellä. Voi olla että yritän saada töitä muiden hedelmien poimijana, koska niiden kausi jatkuu vielä. Tämä kaikki riippuu siitä kauan kirsikka kausi kestää sekä kuinka paljon olen saanut rahaa säästettyä. 

No comments:

Post a Comment